Minusta
Olen Kati Maidell, 46 -vuotias kolmen lapsen ja uusperheen äiti.
Terapeuttina olen helposti lähestyttävä, empaattinen ja aidosti asiakastani kunnioittava. Terapeuttina olen rinnalla kulkija, näkökulmien avaaja. Ihmismieli on aina ollut intohimoni, mikä näkyy työssäni terapeuttina.
Tapani tehdä terapiatyötä on asiakaslähtöinen ja keskusteleva. Jos asiakas kokee itselleen sopivaksi, annan terapiaistuntojen välissä kotitehtäviä tukemaan terapiaprosessia. Erityisosaamistani terapeuttina on mm. ihmissuhdehaasteet, rajaamisen teemat, ahdistus- ja uupumisoireilu, itsekritiikki, perfektionismi ja tunnetyöskentely.
Peruskoulutukseltani olen terveydenhoitaja (amk) ja kasvatustieteen maisteri. Lisäopintoina olen opiskellut sosiaalipsykologian perusopinnot ja terveystieteiden aineopinnot sekä useita lyhyempiä mielenhyvinvointiin liittyviä kursseja. Parhaillaan opiskelen psykologiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Lyhytterapeuttiopintoni (50 op) sisältävät psykoterapeuttiset valmiudet 30 op.
Vapaa-ajalla viihdyn luonnossa liikkuen. Rakastan matkustelua - erityisesti metsä, meri ja vuoret saavat oman mieleni rauhoittumaan. Pidän myös keittiössä puuhastelusta, etenkin leipominen on rakas harrastukseni.